Etusivu/Ajankohtaista Kilpailut Vene Miehistö Sponsorit Galleria Yhteystiedot Jutut in english





 


27.7.-30.7.05. Offshore Week
:


Avomeripurjehduksen SM-kisat aloitettiin reipastuulisella avomerikilpailulla. Lähdimme kisaan luottavaisina, sillä venevauhti oli hiottu kuntoon Ruotsissa EM-kisaviikon aikana.

Kisa käynnistyi dramaattisesti, kun viime vuoden voittajavene Ralf Aspholmin Data Communication menetti ohjailukykynsä heti ensimmäisellä kryssillä. Ruotsalaismiehistö sai ruorinsa kuntoon ja pääsi jatkamaan matkaa, mutta joutui kuitenkin keskeyttämään matkanteon hieman myöhemmin. Näin vaarallisin vastustajamme oli poissa pelistä.

Vauhdikkaan lenssin jälkeen kisa jatkui pitkällä yökryssillä kohti Viron rannikkoa. Tuuli voimistui puuskissa jo yli 15 m/s ja aallokko nousi ikävän korkeaksi. Pieni fokka ja täysi stuura antoivat paikoitellen melkoisesti ylitehoa, mutta iso kesti kuitenkin koko yön jatkuneen paukuttelun. Matkanteko tuntui välillä todella hankalalta ja olimme lievästi huolissamme vastustajiemme etenemisestä.

Aamun sarastaessa näimme Lunan ja Aquavitin kääntävän lenssille joitakin minuutteja edellämme. Birgitta puolestaan oli viitisen minuuttia perässä, joten tilanne oli hyvin hallinnassa.

Seuraava legi kohti kasuunia oli tiukahkoa lenssiä ja melkoista alamäkeä. Kippari pääsi tykittämään veneen nopeusennätykseksi pirteät 18,3 solmua. Lenssillä Birgitta oli selvästi hitaampi ja eroa tuli muutama minuutti lisää. Kassulta olisi jo mielellään ajanut maaliin, mutta vielä oli kryssittävä Porkkalaan hakemaan vauhtia…

Kryssimerkin jälkeen päästiin jälleen ajamaan pitkiä surffeja. Tämä vene viihtyy reippaassa lenssissä! Pete ajoi raivokkaasti 15-17 solmun kyytejä, mutta uutta ennätystä ei enää syntynyt. Vauhti kuitenkin riitti ja voitimme avomerikisan xx minuutin erolla ennen Birgittaa.

1. ja 2. ratakisa: Heti startin jälkeen ruorimme alkoi pyöriä tyhjää: hihna oli löystynyt ja vene ei totellut ohjausta juuri lainkaan. Insinööriosastomme Olli ja Pekka lähetettiin kannen alle ja muutaman minuutin ja parin erikoisen käännöksen jälkeen vene totteli jälleen ruorimiestä. Aikaa tuhraantui sen verran, että Data Communication ehti edelle ja otti tehtäväkseen panna meitä silmään jokaisessa mahdollisessa vendassa. Sama homma jatkui toisessa startissa, kiitos Datacomin oivan lähdön, ja saimme purjehtia molemmat startin ruotsalaisten tarkassa vartioinnissa. Tuloksena regatan huonoimmat sijoituksemme kolmas ja viides.

Saaristokisassa pääsimme heti startissa vapaisiin tuuliin ja kilpailun luonne muuttui merkittävästi. Pysyimme koko kisan Lunan ja Aquavitin vauhdissa samalla kun ruotsalaiset jäivät tasaisesti kauemmas. Tuloksena oli selkeä voitto Alfa Romeolle. Data Communication osoitti kuitenkin päivän sarjallaan 1-2-2, että olisi ollut mukana mitalitaistossa, mikäli kamat olisivat kestäneet koko regatan ajan.

3. ratakisa: Viimeisenä kilpailupäivänä mestaruus olisi meidän, mikäli ajettaisiin vain yksi lähtö. Yhtä selvästi oli hopeassa kiinni Birgitta. Tiukin taistelu tultaisiin käymään pronssimitaleista Lunan ja Tiiamarin välillä.

Lähtöä jouduttiin lykkäämään peräti kolme tuntia tuulen puuttumisen vuoksi. Homma alkoi olla jo selvä ja lähdimme viimeiseen starttiin "löysin rantein". Vaatimattoman lähdön jälkeen käänsimme paaralle ja taktinen osastomme havaitsi radan oikeassa reunassa tuulenvireen, jonka luokse suuntasimme. Kulmaan ajo kannatti, sillä tuuli ei koskaan levinnyt keskelle rataa ja saimme repäistyä murskaavan eron muihin veneisiin. Loppuajan ajelimme kepeässä tuulessa etumatkamme säilyttäen. Voitimme viimeisen kisan ylivoimaisesti ja tuuletus maalissa oli sen mukaista!

Suomenmestaruuden voittaminen oli kauden tärkeimpiä tavoitteitamme, joten miehistöllämme oli aihetta juhlaan. Äärimmilleen kevennetystä aluksestamme löytyi yllättäen rommipullo ja kylmiä virvokkeita…

Tiiamari onnistui kevyessä kelissä Lunaa paremmin ja nousi pronssille.

Tulokset:
1. Alfa Romeo (1-3-5-1-1)
2. Birgitta (2-4-3-3-9)
3. Tiiamari (3-6-4-6-3)





Takaisin etusivulle